Lions Club Itä ja Helsingin Itäkeskuksessa sijaitseva ravintola Idän Piste keräsivät tukea Itä-Helsinkiläiselle junioriurheilulle järjestämällä karaokekilpailun 6.2.2010. Jo toisen kerran järjestetty leikkimielinen kisa keräsi runsaan osanoton: mukaan lähti 35 kilpailijaa, joita kannusti ravintolantäyteinen yleisö.
Osanotto- ja pääsymaksuista sekä arpajaistuotoista kertyi 1130 euron potti juonioriurheilun tueksi. Tapahtuman järjestelyihin osallistui myös Idän Pisteen oma karaokeklubi. Juontajana toimi Jonas Laaksonen KaraokeCenter Helsingistä.
Yleisen sarjan voiton nappasi Porista asti paikalle tullut Mari Jylhä. Kakkoseksi sijoittui Sam ja pronssin otti Hilma. Lions-sarjan voittajaksi nousi Jouni Lindström. Toiseksi sijoittui Olli Haapa-aho ja kolmanneksi Matti Laukkanen. Kaikki edustavat LC Itää.
Kilpailun arvovaltaisen tuomariston muodostivat karaoken ja musiikkiviihteen raskaan sarjan ammattilaiset Juha Ruuska (KSF), Martti Hintsanen (Power Karaoke) ja Ilkka Vainio (Edel Records) vahvistettuna vuoden 2009 Miss Suomella Essi Pöystillä.
Pokaalit oli lahjoittanut LC Itä, risteilylahjat Viking Line ja levyäänityslahjat Melplay. Tuomariston edustamat yritykset lahjoittivat myös osan palkinnoista. Kaikkien osanottajien kesken arvotun Idän Pisteen saunapaketin voitti Veikko Teerioja. (Kuvat: Marko Torppa)
Kuvatekstit:
Kuva 1. Yleisen sarjan voittajakolmikko vasemmalta: Hilma (3. sija), Sam (2.) ja kisan voittaja Mari Jylhä (1.).
Kuva 2. Lions-sarjan voittajakolmikko: vasemmalta Jouni Lindström (1. sija), Olli Haapa-aho (2.), ja Matti Laukkanen (3.)


Uutisen lähetti Kari K ja julkaisi tiina62