Karaokea Itä-Helsingin nuorison hyväksi!
Erinomainen tapa tehdä jotain hyvää, esimerkiksi nuorisomme hyväksi on järjestää vaikka karaokekilpailut á la Lions karaoke – N - piirin Championship
Ravintoloitsija ja Lion, Ari Lahikainen sai ”leijona”-idean; karaokea, hyväntekeväisyyttä ja samalla saada houkuteltua kilpailuviettisiä laululeijonia kisaamaan ja ei kun tuumasta toimeen. Hän otti yhteyttä klubinsa jäseniin ja niin Lions Club Helsinki / Itä järjesti karaoke laulukilpailut 28.2.2009 klo 12-18. Kutsu kilpailuun oli lähetetty kaikille N-piirin klubeille. Tapahtuman tuotto oli jo etukäteen päätetty käyttää lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukemiseen. Kilpailupaikkana oli Ravintola Idän Piste, Itäkeskuksessa.
Paikalle saapui yhteensä 8 kilpailuun osallistustuvaa leijonaa, kolmesta klubista ja kaksi yleisen sarjan osallistujaa. Vähäisestä osallistujamäärästä huolimatta tunnelma oli katossa ja kilpailu korkeatasoinen. Leijonia ja lions-mielisiä kilpailu keräsi paikanpäälle kuitenkin noin 40.
Ravintola Idän pisteen ravintoloitsija lion Ari Lahikainen (LC Helsinki Itä) julisti kilpailun avatuksi ja tunnelma alkoi nousta.
Kilpailijat numerojärjestyksessä olivat: 1. Heikki Laukkanen (LC Hki/Itä), 2. Olli Pulli (LC Hki / Itä), 3. Antti Laukkanen (yleinen sarja) 4. Pauli Hakkari (/ LC Sipoo/Pornainen), 5. Erkki Murto-Koivisto (LC Hki / Itä), 6. Veikko Teerioja
(LC Hki / Kruunuhaka), 7. Olli Haapa-aho (LC Hki / Itä), 8. Tiina Lahti (yleinen sarja) 9. Matti Laukkanen (LC Hki / Itä) 10. Jari Kallio (LC Hki / Itä).
Kilpailun järjestäjänä ja juontajana toimi tuottaja Juha Ruuska. Paikalla oli myös arvovaltainen musiikkialan tuomaristo: Lion Juhana Nevalainen (LC Kirkkonummi-Kyrslätt, pitkän linjan muusikko, opettaja ja laulupedagogi), Jalo Kotinurmi (Karaoke service Finlandin edustajana) sekä esiintyjä Markku Pulli (Salaiset elämät – sarjasta).
Itse kilpailu vietiin läpi kolmen laulun voimalla ja aina laulukierrosten välissä tuomaristo puntaroi esityksiä ja yleisö ja kilpailijat tankkasivat talon virvokkeita.
Kun kaikki laulut oli esitetty ja tuomaristo tarkkaan harkinnut oli aika julistaa kilpailun voittajat. Yleisen naistensarjan voittajaksi nousi Tiina Lahti ja yleisen miestensarjan voittajaksi Antti Laukkanen.
Lions Championship-mestariksi julistettiin Olli Haapa-aho LC Hki / Idästä ja toiseksi tuli Veikko Teerioja LC Hki / Kruunuhaasta.
Yllämainitut voittajat palkittiin pokaaleilla, jotka oli kilpailuun lahjoittanut Malmin Korupaja Oy. Lisäksi voittajat saivat karaoke-DVD-levyjä, jotka oli lahjoittanut Karaoke Service Finlandin (KSF Oy) Juha Ruuska. Palkintotulva oli ruhtinaallinen, sillä ravintoloitsija Ari Lahikainen jakoi osallistujille vielä Viking Linen matkalahjakortit välille Helsinki-Tukholma-Helsinki.
Koska Lionsien puolelta ei löytynyt yhtään naiskilpailijaa, jäi kisasta ylimääräinen pokaali. Pidettiin huutokauppa, jossa pokaalin arvoksi nousi huimat 300 euroa. Näin saatiin hyväntekeväisyyteen ihan oiva potti.
Tapahtuma oli hengeltään leijonia yhdistävä, sillä kilpailun lomassa ja yleisöpöydissä istuneet ihmiset solmivat myös uusia lionsuhteita. Yleisön joukossa olivat myös Lionsien piirikuvernööri Jorma Laitila ja Lady Kaarina.
Kilpailu on laatuaan ensimmäinen. Järjestävän klubin LC Hki / Idän presidentti Mikael Tammi kertoi, että tämä ei jää tähän vaan jo seuraavalla kaudella eli jo ensi syksynä on suunnitelmissa uusia tämä kilpailu ja tehdä siitä vuosittainen hyväntekeväisyys aktiviteetti klubille.
Teksti Veikko Teerioja, jota mukaellut Tiina Lahti
(kuvia tulossa)